Kelottumisen ennaltaehkäisy – osa 1: kasvuympäristön raivaus

30.10.2014

Viime kirjoituksessani kritisoin valtiomme (työllisyys)metsänhoitopolitiikkaa, joka johtaa häiriintyneeseen ekosysteemiin sekä valitettavan monien puiden (työttömien) ennenaikaiseen keloutumiseen. Tapoihini ei kuitenkaan kuulu asioiden yksipuolinen tarkastelu, sillä jokaisella kolikolla vaikuttaisi olevan aina vähintään kaksi puolta. Niinpä haluaisin tarkastella myös niitä yksilöllisiä kasvuympäristön tekijöitä, joilla on vaikutusta kunkin puun hyvinvointiin.

Olen vankasti sitä mieltä, että vaikka yhteiskunta ei kykene tarjoamaan kuohkeaa ja ravinteikasta maaperää kaikkien puiden kasvulle, on jokaisen yksilön kyettävä tekemään parhaansa omien kasvuolosuhteidensa parantamiseksi. Tämän oivaltaminen vei itseltäni ehkä turhankin kauan, sillä kuvittelin työttömyyden olevan lyhytkestoinen välivaihe ennen uraputkeen hyppäämistä. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko pysähtyä miettimään sitä kylmää tosiasiaa, että tilanne ei välttämättä tule muuttumaan vielä hetkeen. Ja jos näin on, täytyy minun ryhtyä taisteluun kelottumista vastaan. Ensimmäinen – ja ehkä se vaikein – vaihe on kasvuympäristön raivaaminen. Kelottumisen riskitekijöihin kuuluvat nimittäin kasvua varjostavat risukot nimeltään turhautuminen ja häpeä. Itselläni häpeän risukko oli tiheä ja korkea, sillä olin huomaamattani lannoittanut sitä mm. seuraavilla ajatuksilla: ”Työtön = yhteiskunnan rasite”, ”Koska olen työtön, olen todistettavasti huonompi kuin muut” ja ehkä tehokkaimpana ”KAIKKI tuntemani ihmiset käyttävät päivänsä pohtien, kuinka minä –kouluttautunut nainen – en saa itseäni työllistettyä”. Voin ääni kokemuksesta vavisten sanoa, että häpeän risukko estää tehokkaasti valon pääsyä kasvualustalle; sen läpi katsottuna tulevaisuus näyttää harmaalta, omat kyvyt mitättömiltä ja haaveet lähinnä naurettavilta. Vaikka tiedostin häpeän lamauttavan vaikutuksen, kesti kuitenkin yllättävän pitkään, ennen kuin uskalsin itse tarttua vesuriin.

Read More

Työttömät yhteiskunnallisen ekosysteemin kelopuina

24.10.2014

Ensimmäisessä blogitekstissäni lupasin tarkastella puita, jotka usein estävät meitä työttömiä näkemästä  metsää niiden takana. (Näihin maisemaa sotkeviin risukoihin kuuluvat mm. sellaiset puulajit kuin turhautuminen ja häpeä.) Jäin kuitenkin pohtimaan juuri sitä metsää puiden takana: Miltä sen oikeastaan pitäisi näyttää? Ymmärrän, että meillä jokaisella on maisemasta oma näkemyksemme. Maisema hahmottuukin kasvatuksen, ympäröivän kulttuurin sekä eletyn ajan tarjoamista aineksista. Jonkun metsässä pesii henkilökohtainen taloudellinen menestyminen, toisen metsässä itää mahdollisuus käyttää omaa osaamistaan, kolmannelle metsä voi olla paikka, jossa käydään ihan vain tottumuksesta. Ihan yhtä hienoja maisemia kaikki. Minun metsäni puolestaan koostuu tarpeesta olla hyödyllinen osa yhteiskuntaa.  Omat vanhempani ovat eläneet aikaa, jolloin ”työtä piti tehdä aamusta iltaan – ja ilman taukoja”. Olen saanut kasvatuksen, jonka mukaan jokainen yksilö on velvollinen tarttumaan sahaan ja lähtemään savottaan. Kouluttautumisen piti olla menestymisen ja hyvän elämän tae. Niinpä minä päätin ryhtyä maisteriksi ja lähteä sen jälkeen savottaan. Valmistuttuani sain kuitenkin todeta, että ajat olivat muuttuneet. Risusavotalla oli käyty yt-neuvotteluja: vain osalle suomalaisista riittää enää töitä ja osa töistä teetetään halvemmalla Kiinassa. Niinpä minä istun kannolla – saha ja maisterin paperit kädessäni – ja pohdin, mitä minun seuraavaksi pitäisi tehdä.

Read More

Työttömät = käyttämätöntä yhteiskunnallista energiaa

22.10.2014

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan Suomessa oli syyskuun lopussa  vajaat 314 500 työtöntä. Jos haluamme muodostaa todenmukaisemman kuvan työttömien määrästä, täytyy arvioihin ottaa mukaan myös ns. piilotyöttömät. (huom. kyseessä ei ole kivenkoloihin ja sohvien alle kätkeytyneiden joukko vaan ne henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta ole ”aktiivisia työnhakijoita” työvoimatoimiston listoilla.) Tällöin päästäneen keskimäärin lukuun 450 000, jolloin me työttömät voimme todeta muodostavamme kaksi Tampereen kokoista kaupunkia. (Tosin muodostamiemme kaupunkien koot vaihtelevat kuukausittain, koska tähänkin ilmiöön liittyy kausivaihtelua.) Yksi työttömyysuutisoinnissa jo useaan kertaan esiin noussut trendi on akateeminen työttömyys. Lisättäköön siis tähän lukujen viidakkoon vielä tilastotieteilijöiden huolestuttava havainto, jonka mukaan akateemisten työttömien määrä ylitti heinäkuussa 2014 jo yli 50 000 henkilön rajapyykin. Syyskuussa 2014 uutispuuron seasta löytyi vielä sellainen kurkkuun takertuva jyvänen, että kakistelu jatkuu vielä pitkään: Työttömyysvakuutusrahasto joutuu tänä vuonna ottamaan 200-300 miljoonaa euroa lainaa turvatakseen maksukykynsä. Todettakoon siis, että paremminkin voisi mennä.

Read More