Systeemin passivoimat joutilaat

11.1.2015

Viime bloggauksessani nyrjähdin hivenen itsesäälin katkuiseen tilitykseen, mutta nyt on aika ottaa elämän ohjat omiin käsiin ja alkaa suunnata kasvuaan. Uusi vuosi ja uudet oivallukset – se olkoon tämän vuoden mottoni. Aina ei kuitenkaan ole helppo löytää uusia näkökulmia, varsinkaan positiivisia sellaisia. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että meillä ihmisillä on tapana ryhtyä tamppaamaan samoja tuttuja polkuja. Myös ajatukset alkavat helposti muodostaa kytkentöjä, jotka melko lyhytaikaisenkin vahvistamisen jälkeen alkavat muistuttaa  perinteisen tyylin hiihtolatua: syvään uurrettu, selkeä ja suora reitti, jolta ei ole tarvetta poiketa. Uskon, että erityisesti meillä työttömillä on kilometritolkulla tiiviiksi tampattua latu-uraa. Suksen pohjat on voideltu turhautumisen ja syyllisyyden tunteilla, ja hiihto negatiivisuuden kehällä luistaa vähän liiankin hyvin.

Mutta nytpä Hyödyllinen Väliinputoaja heittelee hiekkaa laduille.

Muutama päivä sitten eräs tuttavani kehotti vilkaisemaan koulu –sanan etymologisia juuria, jotka ulottuvat ruotsin ja latinan kautta Kreikkaan. Antiikin Kreikassa skhole-sanan yksi merkitys oli joutilaisuus, mikä kertoi toisaalta siitä, että ainoastaan ”vapailla” ihmisillä oli aikaa käydä koulua. Toisaalta joutilaisuuteen suhtauduttiin mahdollisuutena, sillä luovuus ja oivallukset tarvitsevat syntyäkseen sekä aikaa että irtiottoa arjen rutiineista. Niinpä – arvoisat kanssatyöttömät – voimme melko nopeasti tehdä päätelmän, jonka mukaan juuri me olisimme Antiikin Kreikassa olleet niitä etuoikeutettuja kansalaisia, joihin kaikkien työn orjuuttamien kateus kohdistui. Me olemme niitä, joilla on mahdollisuus suunnata ajankäyttömme itseämme kiinnostaviin asioihin. Juuri meillä on aikaa syventyä ongelmiin, jotka kaipaavat ratkaisua. Juuri meillä on aikaa pysähtyä katsomaan ympärillemme ja havaita vallitsevia epäkohtia. Juuri meillä on aikaa taluttaa vanhus turvallisesti kadun yli.

Miksi emme sitten tunne itseämme etuoikeutetuiksi kansalaisiksi?

Tämä johtuu siitä, että yhteiskunnassamme vallitseviin arvoihin kuuluu vahvasti työnteko. Ei kuitenkaan mikä tahansa työnteko. Arvostettua on työnteko, joka tuottaa valtiolle suoraa taloudellisesta hyötyä. Arvostettua on myös työ, joka on pykälien säätelemää, sisällöiltään rajattua ja systeemin rattain kontrolloitua. Työtön – tekeepä hän vapaa-ajallaan mitä tahansa – on systeemin silmissä joutilas ja osoitus tehottomasta työresurssien käytöstä. Siksipä systeemi ei keskity tuohon joutilaisuuteen vaan siihen, kuinka työttömät saataisiin tuosta turmion tilasta mahdollisimman takaisin ruotuun. Olen kuitenkin ynnäillyt mielessäni, kuinka valtava määrä potentiaalia piilee maamme sadoissatuhansissa työttömissä. Entäpä, jos he kaikki päättäisivät unohtaa syyllisyyden ja käyttäisivät joutilaisuutensa uusien oivallusten etsimiseen? Tai jos he kaikki ryhtyisivät hyödyllisiksi ja etsimään ratkaisuja epäkohtiin? Tiedän, kuulostaa vaaralliselta ja uhkaavalta.

Voisi jopa väittää, että nykyiset työttömyydenhoidolliset toimenpiteet toimivat eräänlaisena valvovana silmänä sille, että työttömät eivät rönsyilisi olemalla turhan aktiivisia tai innovatiivisia. Suunnattomia summia rahaa kohdennetaan tällä hetkellä nuorisotakuuseen ja palkkatukijärjestelmään niin, että kohderyhmään kuuluvat nuoret ja pitkäaikaistyöttömät saataisiin hyväksyttävien toimenpiteiden kautta pois tilastoista ja aktivoitumaan yhteiskunnan valvomalla ja hyväksymällä tavalla. Sen sijaan vapaaehtoistyön tekeminen on monissa tapauksissa nähty rangaistavaksi toiminnaksi johtaen työttömän etuuskarenssiin. Tämän päivän lehdessä oli kuitenkin uutinen, jonka mukaan vapaaehtoistyön kontrollointiin on nyt onnistuttu luomaan yhtenäisempi käytöntö: ”Työtön saa useimmiten tehdä vapaaehtoistyötä…. on silti hyvä varmistaa TE-toimistosta, että suunniteltu palkaton työ on ok.”

Niinpä niin. Mutta siitä huolimatta: Innovatiivista joutilaisuuden viikkoa kaikille työttömille (ja mahdollisuuksien mukaan myös työssäkäyville)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.