Kun yksilöllisyys syrjäytti ihmisyyden

24.4.2015

Eduskuntavaalien aikaan sitä ajautuu väistämättä tarkastelemaan isänmaansa tilaa valpastunein ja kriittisin silmin. Valppauteen on syytäkin, sillä vaalien alla kansalainen joutuu keskelle sellaista poliittisen kädenväännön taistelukenttää, että pölypilven takaa on vaikea erottaa, kenen asiaa sitä oikein ollaan ajamassa. Tänä vuonna vaalipropaganda herätti minussa aiempaa suurempaa ärtymystä, mihin lienee syynä iän myötä kasvava ymmärrys kaiken suhteellisuudesta. Vaalimyllytykseen kuuluu erityisesti yhteiskunnallisten epäkohtien määritteleminen ja niiden iskostaminen kansalaisten mieliin sellaisella intensiteetillä, että ne alkavat elää omaa elämäänsä kansalaisen sielun syövereissä. Jokainen vaalipaneeli lisää painolastia kansalaisen harteilla, kun päälle kaatuvat massatyöttömyys, valtion velka, negatiivinen talouskasvu ja riehakkaat itänaapurit. Kun sitten epätoivo ja lamaannus ovat vallanneet äänestäjän mielen, voidaan tälle tarjota sopivia puoluepoliittisia pakettiratkaisuja, joita kannattamalla voidaan palauttaa usko maamme tulevaisuuteen. Ja niin kansalainen reippailee vaaliuurnan äärelle ja äänestää itselleen mielenrauhan.

Itselläni on lähinnä tyhjä ja petetty olo, sillä vaalipropaganda määritteli tälläkin kertaa Suomen valtion ongelmat ainoastaan talousnäkymien kautta. Mielestäni maamme suurin ongelma ei suinkaan ole talouskriisi vaan hyvinvointikriisi. Kun katson ympärilleni, näen yksinäisiä vanhuksia, alkoholisoituneita työttömiä, syrjäytyneitä nuoria ja toivonsa menettäneitä lapsia. En usko, että valtion velan lyhentäminen auttaisi näitä onnettomia, sillä syyt ovat jossakin paljon syvemmällä. En voi olla kysymättä itseltäni, ovatko suomalaiset lakanneet välittämästä toisistaan ja siirtyneet siihen individualismin äärimmäiseen muotoon, jossa yksilöllisyys syrjäyttää ihmisyyden. Haluan kuitenkin uskoa, että syy ei ole yksilöissä vaan rakenteissa. Valitkaamme esimerkki jo tutuksi tulleelta aihealueelta eli työttömyyspolitiikasta. Vaikka ajatus työttömien taloudellisesta huolehtimisesta sinänsä heijastelee hyvinkin altruistista ja yhteisöllistä ajattelua, perustuu työllisyyspolitiikkamme hyvin yksilökeskeiseen ajatteluun; Jokaisella on oikeus potea työttömyyttään neljän seinän sisällä ilman, että kukaan häiritsee hänen yksityisyyttään. Jokaisella on myös oikeus masentua ja syrjäytyä rauhassa, sillä työttömän vapauteen puuttuminen loukkaisi hänen ihmisoikeuksiaan. Uskaltaisin väittää, että liioiteltu yksilöllisyyden korostaminen on johtanut toimintatapaan, joka syrjäyttää inhimillisen perustarpeen elää osana yhteisöä.

Maamme päättäjillä on valtaa ja vastuuta rakentaa maahamme hyvinvointia, eikä sitä synnytetä pelkästään talouden elvyttämisellä. Tulevan hallituksen tulisi sen sijaan lisätä ohjelmaansa yhteisöllisyyden elvyttämiseen tähtäävä strategiapaperi, jonka ensimmäiset toimenpiteet voitaisiin kohdistaa ryvettyneeseen puoluepolitiikkaamme. Tärkeintä on saavuttaa menestystä ”Minun Puolueelleni” eikä hyvinvointia ”Meidän Kansallemme”. Niinpä nelivuotiskauden merkittävämpiä tavoitteita on kilpapuolueen onnistunut mustamaalaaminen ja ”suurjytkyn” saavuttaminen seuraavissa eduskuntavaaleissa. Onkos tuo nyt sitten ihme, jos myös kansan rivit rakoilevat?

Tässäpä lopuksi uutinen Sdp:n suunnitelmista jättäytyä oppositioon tulevalla hallituskaudella. Krista Kiuru toteaa mm. näin: ”Vaalitulos on otettava vakavasti. Me olemme neljänneksi suurin puolue ja Sdp:n paikka on oppositiossa. Suomeen tulee nyt konservatiivinen oikeistohallitus, jota me emme tule päästämään helpolla”.

Näinpä näin. Ei muuta kuin pensselit heilumaan.

 

kysely nro 9
Suomalainen, mikä on mielestäsi maamme vakavin ongelma?

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.